Mietin tässä joku kerta tätä sun sarjsiblogia kokonaisuutena. Stripeissä toistuu aika usein tilanne, jossa joku kuutelee kadulla tai aukoo päätään transsukupuoliselle, joka vastaa hauskasta ja aukojan nolaten. Oivallukset ovat olleet hyviä ja minua on ääneenkin hymyilyttänyt näitä lukea. Mutta aloin miettiä tuota konseptia, että millaisen kuvan se antaa transsukupuolisen elämästä vaikka kaapissa olevalle nuorelle. Mun oma kokemusta transgenderinä elämisestä Suomessa on sellainen, että aukomista tulee joitakin kertoja vuodessa, mutta niin tuli silloinkin, kun näytin vielä mieheltä: pahantuuliset asiakaspalvelijat ja känniurpot eivät tunnu hirveesti valikoivan kohteitaan. MUTTA tiedän kyllä että ihmisillä on erilaisia kokemuksia tästä, jollekkin mun transkavereille auotaan selkeesti enemmän kuin mulle. En osaa vähääkään arvuuttaa mistä tämä johtuu, koska itse en oo kyllä vähääkään läpimenevä. Miksi toisille huudellaan ja toisille ei? Huudellaanko sulle niin paljon kuin minkä kuvan näistä sarjiksista saa? Kiitoksia näistä! Teet hauskaa sarjista! -Jiipu
Kiitokset pohtivasta viestistä, hyviä pointteja. Minulle onneksi ei tosiaan vittuilla ja huudella ihan niin usein kuin mitä tästä saattaisi ymmärtää, sillä elämänkerrallisesta luonteesta huolimatta tämä on kuitenkin ensisijaisesti huumorisarjakuva ja iso osa jutuista perustuu vain osaksi tai ei ollenkaan todellisiin tapahtumiin tai sitten ne perustuvat tilanteisiiin jotka on tapahtuneet jollekin toiselle ja sovellan kuulemaani tilannetta omalla kulmallani. Ja paljon jutut perustuvat asioihin ja fiiliksiin joita tunnen ympäriltäni ilman että mitään on sanottu varsinaisesti ääneen. Tämä nimenomainen strippi on saanut innoituksensa esimerkiksi juurikin siitä että henkkareita on pyöritelty muutamaan kertaan hämmentyneenä ja joskus on täytynyt jotain selittääkin, mutta ihan näihin sfääreihin ei tilanne nyt kuitenkaan ole mennyt. Myös on tilanteita joissa saa kuulla hirvittävän määrän asiatonta läppää ja kommentteja kerralla ja siitä sitten saakin jutun juurta moneen sarjakuvaan. Siinä vaiheessa kun niitä silloin tällöin julkaisee niin siitä voi saada kuvan että ne on tulleet ripotellen vaikka tosielämässä on tulleet yhdessä tilanteessa tai tilaisuudessa.
Mitä läpimenevyyteen tulee niin minun kohdallani se on juurikin niin ailahtelevaista ja näennäien randomia kuin sarjakuvassakin esitetään, joten usein läpimenoon liittyvät jutut saattavatkin olla ihan 1:1 tosielämästä. Mutta joo, en suosittele tätä sarjakuvaa oppaaksi nuorille transihmisille siitä millaista on elää transihmisenä, sillä kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan huumorisarjakuva.
Mietin tässä joku kerta tätä sun sarjsiblogia kokonaisuutena. Stripeissä toistuu aika usein tilanne, jossa joku kuutelee kadulla tai aukoo päätään transsukupuoliselle, joka vastaa hauskasta ja aukojan nolaten. Oivallukset ovat olleet hyviä ja minua on ääneenkin hymyilyttänyt näitä lukea. Mutta aloin miettiä tuota konseptia, että millaisen kuvan se antaa transsukupuolisen elämästä vaikka kaapissa olevalle nuorelle. Mun oma kokemusta transgenderinä elämisestä Suomessa on sellainen, että aukomista tulee joitakin kertoja vuodessa, mutta niin tuli silloinkin, kun näytin vielä mieheltä: pahantuuliset asiakaspalvelijat ja känniurpot eivät tunnu hirveesti valikoivan kohteitaan. MUTTA tiedän kyllä että ihmisillä on erilaisia kokemuksia tästä, jollekkin mun transkavereille auotaan selkeesti enemmän kuin mulle. En osaa vähääkään arvuuttaa mistä tämä johtuu, koska itse en oo kyllä vähääkään läpimenevä. Miksi toisille huudellaan ja toisille ei? Huudellaanko sulle niin paljon kuin minkä kuvan näistä sarjiksista saa? Kiitoksia näistä! Teet hauskaa sarjista! -Jiipu
Kiitokset pohtivasta viestistä, hyviä pointteja. Minulle onneksi ei tosiaan vittuilla ja huudella ihan niin usein kuin mitä tästä saattaisi ymmärtää, sillä elämänkerrallisesta luonteesta huolimatta tämä on kuitenkin ensisijaisesti huumorisarjakuva ja iso osa jutuista perustuu vain osaksi tai ei ollenkaan todellisiin tapahtumiin tai sitten ne perustuvat tilanteisiiin jotka on tapahtuneet jollekin toiselle ja sovellan kuulemaani tilannetta omalla kulmallani. Ja paljon jutut perustuvat asioihin ja fiiliksiin joita tunnen ympäriltäni ilman että mitään on sanottu varsinaisesti ääneen. Tämä nimenomainen strippi on saanut innoituksensa esimerkiksi juurikin siitä että henkkareita on pyöritelty muutamaan kertaan hämmentyneenä ja joskus on täytynyt jotain selittääkin, mutta ihan näihin sfääreihin ei tilanne nyt kuitenkaan ole mennyt. Myös on tilanteita joissa saa kuulla hirvittävän määrän asiatonta läppää ja kommentteja kerralla ja siitä sitten saakin jutun juurta moneen sarjakuvaan. Siinä vaiheessa kun niitä silloin tällöin julkaisee niin siitä voi saada kuvan että ne on tulleet ripotellen vaikka tosielämässä on tulleet yhdessä tilanteessa tai tilaisuudessa.
Mitä läpimenevyyteen tulee niin minun kohdallani se on juurikin niin ailahtelevaista ja näennäien randomia kuin sarjakuvassakin esitetään, joten usein läpimenoon liittyvät jutut saattavatkin olla ihan 1:1 tosielämästä. Mutta joo, en suosittele tätä sarjakuvaa oppaaksi nuorille transihmisille siitä millaista on elää transihmisenä, sillä kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan huumorisarjakuva.